Joulu ennen, joulu nyt | BLOGMAS

      Joulun merkitys on paljon muuttunut siitä, kun olin kolme tai neljä tähän, kun olen nyt kuusitoista. Mutta miten?

Joulu 2002.

Ennen: Pienempänä minulle tuli joulusta mieleen suklaakalenterit, lahjat, piparit, pulkkamäki ja joululahjalistan tekeminen leikkaamalla lelulehdistä kuvat A4-kokoisille papereille. Joulutoiveita oli aina monta paperia ja näkymätön hintalappu näytti useimmiten lähemmäs kolmea tonnia (vaikka enhän minä sitä tiennyt.. Äiti ja isi tiesivät liiankin hyvin). Koulussa laulettiin joululauluja musiikintunneilla. Joka aamu heräsin innoissani popsimaan sen päivän suklaat joulukalenterista. Mielestäni paras joulukalenteri oli Kinder -kalenteri, joka mulla oli yhtenä kylläkin vain yhtenä jouluna. Muistan yhä, että lehmän pään muotoiset suklaat olivat parhaita! Joululauluista tykkäsin eniten Petteri Punakuonosta ja vihasin, kun telkkarista tuli Joulupukki ja noitarumpu. Taloa koristellessa minä silitin joululiinoja, kurottelin laittamaan joulupalloja niille oksille, joille Teemu ei ylettänyt, liimasin teipillä äidin kanssa punaisia pahvitonttuja ikkunoihin. Teemu piirsi niille ahkerasti kasvoja. No, olin minäkin tässä piirtelyssä osallisena.

Salaa pelkäsin, että saan lahjaksi vain kiviä ja risuja, kuin äiti ja mun tätini olivat saaneet pienenä. En koskaan saanut. En ymmärtänyt, miksi käydään hautausmaalla, kun voitaisiin olla kotona ja leipoa pipareita. Aattoaamuna herättiin Teemun kanssa aikaisin katsomaan lastenohjelmia. Yritin soittaa Joulupukin kuumaanlintaan ja illalla kurkittiin jokaisesta yläkerran ikkunasta näkyykö pukkia. Yleensä pukki toi lahjat aina takapihalle tai välieteiseen. Avasin lahjoja innolla repien paperit riekaleiksi, pukeuduin uuteen pyjamaan ja pelasin uusia pelejä yömyöhään. Yhtenä jouluna valtavasta paketista paljastui Stiga -kelkka ja toisena jouluna pienemmästä paketista maailman kaunein violetti Barbie hevonen. En koskaan tajunnut, kuinka paljon sain. Olin kaikesta siitä kuitenkin hirveän onnellinen ja kiitollinen, vaikken tiennyt kelle.

Joulu/uusi vuosi 2014.

Nyt: Tiedän totuuden joulupukista. Lahjoja enemmän minulle merkitsee jouluvalot ja joulun tunnelma kaikkialla, se että saan olla aaton perheeni kanssa. Laulan kaupoissa joululauluja ihmisten katseista välittämättä ja kasvoin lahjoja tarvitsevasta lapsesta itse tontuksi. Teen yhä toivelistan, mutta lelulehtien sijaan kirjoitan toiveeni itse. Monesta A4-paperista toivelista on kavennut ja käsialani siistiytynyt. Lahjatoiveet ovat nimenomaan toiveita, asioita joita olisi ihana saada ja joita oikeasti tarvitsisin, ei vain mielenjuolahduksia. Suklaajoulukalenteri on vaihtunut kuvakalenteriin. Nousen silti joka aamu innoissani avamaan luukun. Suomen kielisten joululaulujen lisäksi tunnen niin paljon ulkomaisia lauluja, että suosikkia on vaikea valita tai ne vähintääkin vaihtelevat päivän mukaan. Kiertelen kauppoja innoissani keksien ja etsien ihmisille joululahjoja ja teen niitä yhä enemmän itse. Piparien sijaan tykkään enemmän joulutortuista. Himohamstraan tuoksukynttilöitä, sisustan oman huoneeni jouluiseksi ja iltaisin käperryn huopien alle katsomaan YouTubesta jouluvideoita (vaikka olisin nähnyt ne jo monta kertaa). Koristelen tehokkaasti ikkunat samoilla pahvitontuilla - joilla yhä on kömpelösti piirretyt kasvot - kuin kymmenen vuotta sitten, mutta olen tehnyt kuluneimpien tilalle uusia. Yletyn jo ripustamaan punaiset kimallepallot joulukuusen korkeimmillekkin oksille.

En pelkää enää saavani risuja tai kiviä. Tiedän, että pukki ja muori asuvat mun kanssani saman katon alla ja niiden apulaisetkin ovat mulle harvinaisen tuttuja tätejä ja setiä. Ymmärrän nyt täysin, mitä lauletaan "Kun joulupukki suukon sai" -laulussa ja kun sen muutama vuosi sitten tajusin, ymmärsin etten ole enää pikkulapsi. Minulle syntyi tästä kriisi muutamaksi vuodeksi, mutta nyt olen asian kanssa sinut. Olen ensimmäinen, joka astuu ovesta ulos, kun ollaan lähdössä hautausmaille aattona ja lasken kranssit isän isän- ja isovanhempien haudoille. Aattoiltana syön pitkään ja paljon, mutta yhä kiipeän Teemun kanssa kurkkimaan ikkunoista näkyykö ulkona pukkeja. Pukki tuo yhä lahjat takapihalle tai välieteiseen. Repimisen sijaan avaan lahjat siististi, jotta voin käyttää kauniit paperit uudestaan. Mietin usein, kuinka hyvin ympärillä olevat ihmiset oikeasti tuntevat minut! Kaikki lahjat ovat joka vuosi ihania ja juuri minulle tarkoitettuja. Puen koirani jouluvillapaitoihin ja yöllä istun yksin alakerrassa katsellen kimaltavaa joulukuusta onnellisempana kuin kukaan osaa kuvitella.

         Tätä tekstiä kirjoittaessani muutamia kyyneleitä vuodatin nostalgian hurmioissa.