Just the other side of Amsterdam

Täällä sitä vihdoin ollaan! Lentokoneella lennetty Saksan ylitse kauniiseen ja hämmentävään Amsterdamiin pitkän odotuksen jälkeen. En ehtinyt edes huomata, kuinka aika lensi ja tämä päivä tuli näin nopeasti. Muutamissa aiemmissa postauksissa olen ehtinyt varoittelemaan lähtöäni ja no.. Nyt olen jo täällä - mukavassa hotellihuoneessa Sliterdijk:in juna-aseman läheisyydessä. Amsterdam on niin kaunis. Rakastan jo nyt.

Ehdittiin jo siis tänään hiukan täällä seikkailemaan (vaikka aamulla vasta saavuimme), mutta suuremmat seikkailut odottavat seuraavissa päivissä.. Hassua viettää juhannusta ilman mökkiä ja kokkoa kaupungissa, kun perhe on siellä. Onneksi mun kanssa täällä keskikesänjuhlaa viettää paras ystäväporukka ikinä. Julu, Eve, Emmy ja Sanna on ihan loistavaa matkustusseuraa vaikka ongelmia tulis eteen.

Hotellin suihku vähän tulvii, viereisessä huoneessa on bileet ja respan nuori vastaanottovirkailija on söpö. Ylihuomenna nähdään Taylor Swift livenä (jälleen!!!) ja toi fakta kuullostaa ihan epätodelliselta! Taylorin lisäksi nään myös mun pitkäaikaisen ja rakkaan hollantilaisen ystäväni Lonneken, johon tutustuin netissä. Hii! Amsterdam on niin jännittävä!  Paljon juttuja tapahtuu ja kuvia on nyt jo otettu melkein liikaa. Näätte niitä sitten, kun saan tämän reissun jälkeen ajatukset kasaan..

Kuvat lainattu weheartit:stä.

#kalliokutsuu

Toivuttuani uskomattomista, iloisista ja häkeltävistä uutisista voin vihdoin tulla kertomaan teillekkin minne tietäni jatkan syksyllä. Viime torstaina, 11.6, selvisivät lukiopaikat. Keskiviikon ja torstain välinen yö oli hirveää tuskaa ja keskiviikkona sain muutaman karsean ahdistuskohtauksen, koska jännitti ja pelotti niin himputisti se, mihin lukioon minut oli hyväksytty. Torstaina heräsin sitten ennen kahdeksaa ja tärisevin käsin avasin koneen.. Kuten postauksen otsikostakin voitte päätellä: tämän tytön koko nimi löytyi Kallion Ilmaisutaidon Lukion nettisivuilta lukioon hyväksyttyjen listasta. Sydän ei ole, Taylorin Lontoon keikkaa lukuunottamatta, koskaan hakannut noin lujaa. Nyt on paikka hyväksytty, kirjojen metsästys alkanut ja yhä sulattelen tuota faktaa, että Kalliossa mä seuraavat kolme vuotta opiskelen. Ja kyllä: tuli sitä muutamia onnenkyyneliä vuodatettua ja äiti teki kakun, kun pääsin illalla kotiin. :-)

So proud of what we've done, what we've achieved

Viimeiset kokeet, stressi, veren maku suussa ja huonosti nukutut yöt.. Joskus yön pimeinä tunteina mietin onko tämä kaikki sen arvoista, mutta kun sain päättötodistuksen lauantaina käteen ja kotiin päin mennessäni autossa laskin keskiarvoa.. Kyllä se 9,5 keskiarvo sai ylpeet taputukset soimaan mun päässä. Kyllä, se sadan euron stipendikin kertoi, että oli sen arvoista. En sitten tiedä oliko oikeasti niin tärkeää tai järkevää itkeä ja lukea vielä vähän yhteiskuntaopin kokeeseen kahdelta yöllä, mutta ainakin sain siitä kympin. Nyt se on ohi ja viime lauantaina sain hymy korvissa pukeutua kauniisti ja onnitella, hyvästellä ja nauraa (ja vähän itkeäkkin) koko mun yhdeksän vuotisen koulu-urani kunniaksi. Sain parhaan koulukamun, Eetun, kanssa pitää ysien puheen ja kuulla ihania asioita ihmisiltä, joidenka seurassa kolme vuotta Aleksis Kiven Peruskoulussa vietin. Nyt meidän tiet lähtee miljooniin eri suuntiin.

Kahdeksan päivän päästä selviää missä mun opiskelu-urani jatkuu syksyllä. Eräällä mun rakkaimmista ja parhaimmista ystävistä, se loppui jo. Muutama viikko sitten kolahti postiluukusta kutsu parhaan ystäväni ylppäreihin ja olin ihan oikeasti räjähtää onnesta. Eilen lähetin kyyneleet silmissä bussissa Emulle viestin, jossa yritin yhä purkaa fiiliksiä sen juhlista ja siitä kuinka ylpeä olen siitä mitä se on saavuttanut. Oli jotenkin tosi juhlallista istua yhdessä muiden kavereiden kanssa juhlapöydässä, kun Emulla oli valkolakki päässä ja tiedettiin, että mä siirryn lukioon syksyllä hamuamaan samanlaista lakkia. En tiedä kumpi oli parempaa, edellä mainittu juttu vai ne voileipäkakut, täytekakku ja macaron -leivokset noissa ylppäreissä.. Vähän tuntui omassa mielessä siltä, että juhlitiin myös mun "valmistumista" siinä samalla vaikka olihan Emmy kuitenkin meidän ylioppilasprinsessä pinkissä mekossaan kaikkien sukulaistensa ympäröimänä.

Mä olen niin tajuttoman ylpeä itsestäni. Niin tajuttoman ylpeä Emmystä. Paljon on saavutettu ja edessä on niin paljon saavutettavaa. Tämä postaus on meille omistettu. Ei mulle eikä Emulle vaan meille. Meille meille meille. #BFF

Anteeksi alemman kuvan laatu. Kännykkä kuvat eivät aina toimi täällä haluamassani koossa..