9/29/2015

colors in autumn, so bright just before you lose it all

 Kesän vaihtumista syksyksi, koeviikkoa ja käsi kipeänä historian muistiinpanoista, kumpparikelejä, syksymallistoja vaatekaupoissa, akustista musiikkia Spotifyn chilleiltä soittolistoilta, koira jalkojen juuressa nukkumassa. Syksy on tullut ja mä en voisi olla enemmän innoissani. Rakastan tätä aikaa oli sitten mitä vain meneillään. Koeviikko mun osalta loppui jo perjantaina, kun sain viimeisen kokeen kirjoitettua (se oli vieläpä matikka) ja nyt viettelen kotona aikaa parin vapaapäivän merkeissä. Uusi jakso alkaa torstaina. Ihana saada vaihtelua lukujärjestykseen (aloin jo kyllästyä kunnolla menneeseen jaksoon..)! Koulu sujuu ihan hyvin ja kokeistakin kai läpi pääsin. Kallioon on joka aamu kiva mennä ja vaikka olisi ei niitä mieluisimpia aineita. Matikkakin jakso loppuun asti naurattaa, kun oli Isabella mun kanssa niitä hirviölaskuja ratkomassa. 

Mä olen niitä tyyppejä, jotka herää vapaapäivisinkin aikasin. Niin tein tänäänkin. Oon ehtinyt jo käydä vähän shoppailemassa, tehnyt itelleni aivan ihanaa ruokaa ja tosi syksyisen kaakaon, kattonut syksysiä YouTube -videoita ja säätämään vähän kaikkea. Zarasta löysin mielettömän pehmeän ja söpön flanellin ja melkein ekaa kertaa elämässäni vaan päätin, että nyt tämä lähtee mun mukaan ja ostin sen. Eikä ollu kyllä halvimmasta päästä (köhköh - kolmekymppiä). Joka kerta, kun teen tällaisia aamuisia kävelyitä Helsingin keskustassa niin mut valtaa hirveän onnellinen ja tyytyväinen tunne. Helsinki on tosi ihana kaupunki ja parhaimmillaan aamu(päivi)isin. Vaikka asiat ei olisi täydellisesti ja löytyy asioita joista huolehtia, joita miettiä niin kävely ja hengittäminen helpottaa vähän. Mun väsymykseen ja huonoon fiilikseen auttaa myös treenaaminen kotona, tee ihanan kirjan kera ja vaan istuskelu omalla sängyllä, kun Ryan Adamsin versio Taylorin viimesimmästä 1989 -albumista soi Spotifysta. Se lukion aloituksen järjetön uupumus on häipynyt jo pois.

Aina ei kuitenkaan ole hyvä päivä, mutta onneksi tänään  kuitenkin on. Toivottavasti teilläkin! ❤

9/11/2015

happy birthday to me!

Ruudun takaa kirjoittelee nykyään 16-vuotias tyttönen! Jee, happy birthday me! :-) Huikeen synttäripäivän jälkeen on niin mieletöntä rauhottua kotiin blogin ja teekupin ääreen. Tänä vuonna olin jotenkin ihan eritavalla innoissani tästä päivästä ja syytä olikin. Ruotsin kuuntelukoe meni hyvin, halauksia ja onnitteluja sateli ja hymy ei haihtunut hetkeksikään tältä nassulta. Oon hirveän onnekas, kun niin moni ihminen mua muisti tänään viestillä, snäpillä, insta -kommentilla, facebook -päivityksellä, puhelulla tai/ja kasvokkain. Tässä 16-vuotiaassa on hirveästi onnea ja iloa! Oon nyt sitten kai niin kuin Prinsessa Ruusunen! En kuitenkaan pistellyt sormiani värttinän piikkeihin enkä kyllä löytänyt unelmien prinssiäkään. Onneksi nousin vasta levelille 16 eli tässä on kymmeniä vielä edessä eikä vielä kiirettä yhtään mihinkään. ♥

9/05/2015

what's really going on

Siitä on kirjaimellisesti pieni ikuisuus, kun olen viimeksi saanut tännekkin postattua vaikka monta kertaa olen kirjoittamista suunnitellut, postauksen sisältä miettinyt ja vähän kuviakin napsinut. En paljoa. Noita mitään. Vähiten mä olen kuvia ehtinyt ottamaan. Nytkin oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä kirjoittamaan. Ja miksi? Mä olen ihan älyttömän väsynyt. Ei sitä musta päällepäin ehkä nää. Ei sitä huomaa ellei olisi aina mun menossa mukana. Lukion alku on repinyt mut täysin mukaansa ja imenyt viimeisetkin tipat näistä mehuista mitä musta oikein on jäljellä. Läksyjä, lähestyvää ensimmäistä koeviikkoa, odotuksia, paineita, kokonaisia kirjoja opeteltavana.. Lukio on rankempaa kuin odotin. Nyt joku siellä ruudun toisellapuolen nauraa, että "voi kuules ykkönen it's gonna be worse", mutta mä en tarkoita ihan sitä väsymystä/uupumusta mitä monet luulee.

Mä olen todella ekstrovertti ihminen. Rakastan ihmisten seuraa ja sosiaalisia tapahtumia, saan hirveästi energiaa muista ihmisistä. Se myös väsyttää tietyssä pisteessä. Mä olen ollut koko ajan ihmisten ympäröimänä, tutustunut koko ajan uusiin tyyppeihin, yrittänyt kertoa uusille tuttavuuksille kuka mä olen ja koko ajan pitää olla skarppina uusia juttuja varten. Sitten vielä itsessään toi koulurumba. Puhumattakaan harrastuksista. Nyt näyttää jo siltä, että mun täytyy lopettaa itselle rakas harrastus - nimittäin teatteri - ja nyt jo tuntuu pahalta. Partiokin oli mun pakko pistää enemmän taka-alalle ja jättää johtaminen vähäksi aikaa (ainakin täksi vuodeksi) pois mun kuvioista. Yritän mun päiviin mahduttaa koulun lisäksi läksyt, balettitreenit ja blogilatesin. Ei ole vielä mitään hyvää rutiinia. En oo löytänyt vielä hyvää tasapainoa. Arki meneekin sitten noiden asioiden parissa. Kaikki mulle tosi tärkeitä ja rakkaitakin juttuja, mutta silti.

Säädin koulun alussa itselleni nukkuma-aikataulun. Kun nukkumaanmenoaika on ysiltä, niin illat menee tosi nopeasti. Aamuisin - kahdeksan tunnin yöunien jälkeen - en ole väsynyt ja oikeasti menen kouluun niin mielelläni. Kallio on ihana paikka ja nautin jokaisesta päivästä. Uuvuttaa vaan olla koko ajan menossa ja skarppina. Kamalan outoa sanoa näin, koska mä olen ihminen, joka rakastaa kun on paljon tekemistä. Elän suunnilleen sillä on-the-go -asetuksella viisi päivää viikosta. Snapchatin my story on joka päivä ihan erilainen. Treenien, isosjuttujen, koulun ja junien/bussien/ratikoiden täyttämä. Ehkä se onkin se syy miksi iltaisin väsyttää ja aamuisin hämmentää, kun ei tiedä kumpaa haluaa enemmän: kouluun upeaan fiilikseen vai sänkyyn pehmoisen peiton alle.

Jos jonkun korvaan tää nyt kuullostaa siltä, että mun elämä on kamalaa ja haluaisin vajota maan alle tuhansien asteiden kuumuuteen niin ei. Mä olen tosi onnellinen syvällä sisimässäni. On niin ihanaa ja niin piristävää, kun syksy vihdoin alkoi! Kukaan ei usko, mutta mä olen rehellisesti sanottuna se maailman syksyä rakastavin ihminen. Värit, lehdet, sweater weather, fleecehuovat, kynttilät, kirjat, tee, pimeät illat, Halloween.. Mä tärisen innosta! Lukio on tosi vapauttavan itsenäistä ja Kalliossa on ihan uskomatonta porukkaa. Opin joka päivä jotakin uutta. On ihana kertoa mun päivästä äitille ja ennen nukkumaan menoa kattoa päivän aikana kerääntynyt my story. Uupumus ei sulje iloa.

Tekstiä tulikin sitten kaikkien mietittyjen postausten edestä. Toivottavasti tää nyt avasi mun omaa mieltä edes jotenkin ja joku sai mun fiiliksistä kiinni. Jos siellä on joku joka pystyy samaistumaan niin kiitos. Me pystytään tähän! Alku on paha, oli se sitten koulussa tai töissä, mutta kohta saadaan taas rutiinista kiinni. :-)