Eilisen elin pelossa, ahdingossa, pakokauhun vallassa. Pelkäsin, että eilinen olisi jäänyt siksi viimeiseksi päiväksi, kun rapsuttaisin Armia, sillä se todella oli kivuissa. Pari viikkoa sitten eläinlääkäri tunnisti tän meidän vanhimman koiran kivut suolistotulehdukseksi ja lääkkeillä saatiin Armi parempaan kuntoon. Eilen sen kunto taas romahti. Syömisestä huolimatta Armi ei tehnyt tarpeita, ei halunnut liikkua, seistä, kävellä.. Se vain makasi sohvalla. Masu oli pinkeä ja kova. Mä olin niin peloissani ja vielä itsekin kipeänä. Makasin kotona flunssaisena ja heikkona pitäen koiralleni seuraa. Äiti soitti eläinklinikoita läpi etsien jotakuta, joka voisi tutkia mitä on tekeillä ja isi valmisteli mua ja mun veljeä, jotta osaisimme odottaa heitä joltakin lääkäriltä takaisin.. ilman Armia.
Ilta kuitenkin kirkastui ja toisessa eläinlääkärissä huomattiin jotakin ihan muuta. Armin kohtu oli täynnä mätää ja se painoi todella paljon, puristi suolia ja palleaa sekä keuhkoja.. mutta se oli hoidettavissa. Epäiltiin aluksi maksaa, jonka kenkkuilu olisi tarkoittanut rauhallista unta mun rakkaalle karvaturrelleni. Lopetuspiikin sijaan Armilta leikattiin koko kohtu pois. Ainoa vaihtoehto mitä enää oli, mutta Armi pärjäsi hyvin. Se oli älyttömän väsynyt, lääkkeistä pöllähtänyt ja sai nukkua yön kotona mun sänkyni vieressä. Mä en ole ikinä ollut näin helpottunut.
Tänä aamuna isi vei Armin seurantaan päiväksi, kuten oli pyydetty. Sen arvot on alhaalla. Ei se vielä terve ole. Lääkkeitä riittää, ruokaa ja vettä sen pitäis saada alas. Se on kuitenkin kotona ja kävelee, käy pissalla ulkona. Kyllä tämä tästä. Mun kamu on oikea Mulan koiran muodossa: ehkä pieni ja tyttö, mutta vahvempi kuin kukaan.
