2/26/2017

ISOJA AJATUKSIA: Tom of Finland (2017)

Kaksi päivää sitten Dome Karukosken elokuva Tom of Finland tuli vihdoin elokuvateattereihin. Mä olen jo jonkin aikaa odottanut tätä leffaa vaikka en hirmuisen kauaa sitten tiennyt lähes mitään Touko Laaksosesta tai Tom of Finlandista. Viime kuukausina, viime viikkoina olen hakenut tietoa ja lukenut erilaisia juttuja, ja odottanut Karukosken leffan tuloa kuin kuuta nousevaa. Mä olen historiafriikki, ja rakastan tarinoita ihmisistä, jotka ovat uskaltaneet lähteä muutamaan ja rikkomaan maailman rajoja.

Touko Laaksonen ja hänen menestystarinansa toki luonnollisesti kiinnostivat mua tosi paljon.

Olin kuullut, ettei TOF olisi kovin hyvä elokuva ja kriitikot olivat sanoneet sitä ja tätä. Mä en antanut huhujen tappaa omaa innostustani ja kun nyt lomalla olen niin varasin torstaina itselleni lipun heti perjantaille katsomaan, mistä on kyse. Voi, mistä olikaan kyse ja voi, kuinka sanaton mä yhä olen.

Kirjoitan tätä postausta kotoani, kyyneleet silmissä, sillä mun mielestäni Tom of Finland oli vaikuttava ja hieno elokuva. En ole kriitikko tai elokuva-alan ammattilainen, joten katson leffoja varmasti eri tavalla kuin he, mutta se on okei ja itseasiassa ihan hyväkin. Meitä on moneen junaan, joten varmasti joku teistä katsoo tuon leffan eikä tykkää siitä tai ajattele samalla tavalla kuin mä. Haluan silti kertoa, mitä nyt ajattelen, sillä Touko Laaksosen elämä ja Tom of Finland -leffan teemat ovat pyörineet mun päässäni kuin yliviritetty karuselli nämä pari päivää.

Mä tykkään siitä, miten suomalaisia elokuvia yleensä tehdään (jos ne tehdään hyvin). Tykkään siitä, kuinka luonto tulee esiin ja siitä, että leffat ovat yleensä visuaalisesti tosi simppeleitä ja kauniita. Niin oli tämäkin. Todella kauniisti kuvattu, editoitu ja tehty puhumattakaan sitten siitä, minkälaista musiikkia ja voi vitsi, mitä näyttelijöitä Karukoski oli elokuvaansa saanut. Ehdottomasti aploodit pääosan Pekka Strangille sekä Veli Mäkistä esittäneelle Lauri Tilkaselle. Koko elokuva kaikkine näyttelijöineen veti mut hiljaiseksi, mutta etenkin tuo näyttelijäkaksikko ja etenkin pääosan Strang... En tiedä varmaan tarpeeksi, minkälainen Touko Laaksonen oikeasti oli, mutta uskon, että Strang toi hänet siihen valoon kuin hän olisi ansainnut.

Eikä tarvitse pelätä, että TOF olisi päällystetty Touko Laaksosen homoeroottisilla piirroksilla. Toki hänen taiteilijauransa ja ikoniset teoksensa kuuluvat vahvasti tarinaan ja koko elokuvaan, mutta jos omat epäilyksesi ovat heränneet niiden takia niin siivoa ne sängyn alle. Ihan turhaan huolit.

TOF toi historian lähemmäksi mua ja sai mut miettimään ihan hirmuisesti. Mä olen aina ajatellut, ihan pienestä asti, että ei sillä väliä tykkääkö miehistä vai naisista, kunhan on onnellinen. Mua kummastutti, kuinka jotkut aikuiset eivät viitsineet puhua aiheesta, sillä mulle se oli ihan okei. En nauranut tai vaihtanut kanavaa, kun telkkarissa näkyi draq queeneja tai suuteleva naispari. Olen kasvanut tosi avoimena, joten mulle on aina kova kolaus, kun katsotaan vaikka viisikymmentä vuotta taaksepäin. Ihmisiä hakattii ja laitettiin vankiloihin ja mielisairaaloihin, koska he olivat omia itsejään. Sekin näkyi Tom of Finland -leffasta. Helsingin puistoissa romanssejaan piilotelleita miehiä hakattiin pahaan kuntoon ja saksalainen poliisi sanoi Laaksoselle Berliinissä, että aikaisemmin Saksassa "Toukonlaiset miehet laitettiin keskitysleireille".

Vieläkin tässä kirjoittaessani, mua raastaa rinnasta ja sattuu, koska mun maailmassani niitä ihmisiä kohtaan oltiin niin epäreiluja. Poliisit tekivät väärin ja koko yhteiskunta oli niin nurin kurin. Jotkut teistä saattavat ajatella, että "saivat mitä ansaitsivat" mutta mä en voi ymmärtää. Laaksosen kumppanin Nipan repliikki "Mä haluan pystyä pitämään sua kädestä keskellä kirkasta päivää!" tuntui niin absurdilta. Ja pahalta. Onneksi nykyään Suomessa kenenkään ei tarvitse piilotella. Samassa kohtauksessa Touko sanoi, että sitä päivää ei tule ikinä. Selitin asiaa isälleni leffan näkemisen jälkeen ja itkin taas. Mietin vain sitä, kuinka lohduttomalta on voinut tuntua, ettei voisi ajatella elämäänsä vapaana. Ei ikinä tuntisi olevansa turvassa. Touko Laaksonen taisteli sodassa ja oli ylpeä Suomesta, mutta tajusi myöhemmin, että oma maa hylkäsi hänet. Hän oli väärä, rikkinäinen ja sairas oman maansa mielestä. En tiedä, miltä se on voinut tuntua, mutten usko, että melkein mitään sitä pahempaa tunnetta on olemassa.

Mun päätä on särkenyt nämä pari päivää kaikesta tästä ajatuksen määrästä. Mua on suuttuttanut ja itkettänyt, naurattanut yhä aika konservatiivisen maailmamme jäykät ajatukset. Mä en itse ole koskaan joutunut taistelemaan omien oikeuksieni puolesta, koska olen syntynyt "onnekkaasti" valkoiseksi heterotytöksi hyvinvointivaltioon, tasa-arvoiseen maahan, jossa mun ei tarvitse edes maksaa omaa koulutustani. Maailma on ollut mua kohtaan hyvä. Mua ei katsota missään vinoon. Mä olen normaali. On kuitenkin monia, jotka täälläkin kamppailevat ja joita ei pidetä normaaleina. Miksi pitää edes jakaa ihmisiä erilaisiin ja normaaleihin? Eikö me kaikki vain voida olla ihmisiä? Voidaanko vain antaa muiden olla ja antaa kaikkien rakastaa ketä haluavat?

Asiat ovat paremmin kuin ennen ja Touko Laaksonen varmaan kääntyisi haudassaan, jos saisi tietää, että Suomessa häntä oikeasti arvostetaan ja ihaillaan, hänen piirroksiaan on lakanoissa ja postimerkeissä, ja ihan pian uusi laki astuu voimaan ja he olisivat voineet mennä Nipan kanssa laillisesti naimisiin. Voi kuinka onnellinen mä tuosta laista olenkaan ja voi kuinka toivon, että Touko ja muut hänenlaisensa miehet ja naiset, jotka elivät piilossa seksuaalisten suuntautumistensa takia, saisivat tietää, että asiat ovat paremmin. Ja yhä mennään eteenpäin! Keskellä kirkasta päivää voi kuka vain pitää poika- tai tyttöystäväänsä, miestään tai vaimoaan kädestä ilman iskuja ohimolle.

Mene katsomaan Tom of Finland. Se on sen arvoinen ja kaunis ja hieno. Mä olen iloinen, että Dome Karukoski lähti tekemään tätä. Tom of Finland on muutakin kuin vain Touko Laaksosen elämäntarina. Hänen tarinansa taakse on piiletty niin paljon asioita, jota pohtia. Toki sen voi nähdä vain elämäntarinana, mutta mulle se oli paljon muutakin. Toivon, että moni muukin näkisi sen niin ja ajattelisi asioita, maailmaa, ihmisiä ympärillään.

Jos maailmassa tuomittaisiin ja arvosteltaisiin vähemmän, ja rakastettaisiin ja yritettäisiin ymmärtää enemmän, moni asia olisi menossa parempaan suuntaan. Ei heti, mutta ajan kuluessa. Mä opin aika paljon elokuvista.

2/25/2017

VIRALLISESTI Wanhoista

Moni halusi kuulla paremmin mun Wanhoista, joten tässä tulee! Pakko sanoa, että mä olen tosi kaukana siitä viime viikon perjantain kaunottaresta. Ilmeisesti kova tanssiviikonloppu vaati veronsa ja olen ollut tiistaista asti enemmän tai vähemmän kipeänä. Tuntuu siis erityisen ihanalta palata viikon takaiseen unelmieni prinsessapäivään.
Niille, jotka lukevat blogiani ensikertaa: opiskelen toista vuottani Kallion lukiossa Helsingissä. Meidän koulun Wanhojen tanssit pidetään vuosittain (tai ainakin edellisinä vuosina on pidetty) Suvilahden Kattilahallissa. Alue saattaa olla monille tuttu esimerkiksi Flow festareilta.

Tänäkin vuonna tanssittiin siis siellä ja se saattaakin olla yksi syy, miksi aika monikin meistä tanssijoista on nyt kipeänä. Hallissa tanssiessa tuli tosi kuuma, mutta meidän tanssijoiden odotelluhuoneesta oli suoraan ovi auki ulos ja totta kai itse olin jonon viimeisissä ja oven vieressä... Kuumasta kylmään ja toisinpäin. Silloin asia ei vaivannut, mutta nyt olo ei tosiaan ole parhain ja juon ehkä tämän päivän 4. kuppia teetä. En kuitenkaan vaihtaisi mitään pois, koska Kattis oli ihan huippupaikka Wanhoille! Tilaa oli paljon ja tunnelmaa oli luotu simppelein koristein.

Torstai-iltana päästiin harjottelemaan tanssit tanssikengillä Kattilahallilla ja perjantaina saavuttiin paikalle kello 12 tanssimaan vielä viimeiset kenraalit. Esitettiin tanssit kaksi kertaa: ensin lähinnä meidän koululaisille ja opettajille klo 14, ja sitten illalla perheille ja ystäville klo 17. Meitä oli tanssimassa yli 200 ihmistä (pareja siis ehkä/alle 120), ja meidät oli jaettu kahteen ryhmään. Kummatkin ryhmät tanssivat tietyt tanssinsa, joita oli noin 6 per ryhmä, ja yhteisenä oli tango, valssi ja tietysti oma tanssi, jonka muutamat meidän vuosikurssilaiset olivat kyhänneet.

Oma ryhmäni tansseihin kuului kehruuvalssi, pompadour, Pas de Quatre, masurkka, Lambeth Walk ja Virginia Reel.


Ennen Kattilahallille menoa mä toki kävin kampaajalla, käytin yli tunnin meikkaamiseen (koska en ole mikään expertti ja pelkäsin mokaavani... eli otin tosi varovasti ja varasin aikaa mokailuun!) ja söin aamupalaa. Heräsin itseasiassa jo viiden jälkeen tekemään Blogilatesia ja heräämään kunnolla. Kampaajalle menin kello 9 ja istuin siellä melkein puoli yhteentoista. Kampaus syntyi, kun mun kampaajani sitä teki eikä sitä hirveästi oltu suunniteltu ennestään. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen lopputulokseen. Just sellainen prinsessakampaus, josta olin unelmoinut!

Mun vanhemmat olivat ottaneet ton päivän vapaaksi, joten sain kyydin "juhlapaikalle", jossa vielä ennen kenraalitansseja yksi mun ystävistä meikkasi mun kulmakarvat. Aamu meni sujuvasti ja stressasin ihan turhaan.

Tanssittiin siis kenraalit ja sen jälkeen oli hieman taukoa, jossa näpsittiin toki hirveästi kuvia. Sitten tanssittiin koululle ja opettajille. Poskiin sattui kaikesta siitä hymyilemisestä. Tanssit meni ihan mukavasti vaikka pelkäsin koko ajan helmojen puolesta. Oli niin ihana nähdä meidän ykkösiä, jotka katsoivat ihaillen meidän menoa. Tuli niin nostalginen olo siitä, miten viime vuonna olin itse siinä ihan samalla tavalla ihailemassa edellisiä kakkosia.

Näiden tanssien jälkeen meillä oli vähän yli parin tunnin tauko, jonka aikana keräsin helmani vannehameeseen ja kipitin tyylikkäänä läheiseen Fafa'siin ystäväni kanssa syömään bataattiranskalaisia.

Yllä olevat kolme kuvaa © Maija Alander

Vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja ystävät saivat nauttia meidän pukuloistosta viideltä, ja siinä vaiheessa moni valitteli rakoista ja halusi jo kotiin. Mua kuitenkaan yhtään väsyttänyt eikä mikään painanut ikävästi. Kampaukseen suhautettiin vaan lisää lakkaa ja mentiin. Tanssit meni ihan hujauksessa ja meinasin pillahtaa tanssiessa itkuun, kun bongasin pari parasta ystävääni ja toki perheeni yleisöstä. Oli jo valmiiksi niin haikea olo, koska olen nuorin in my main squad eli myös porukan viimeinen Wanhoja tanssiva. Olin muutamat vuodet ihaillut kaverien Wanhojen mekkoja ja unelmoinut omista tanssiaisista, ja nyt ne tärkeimmät olivat ikuistamassa mun prinsessapäivääni.

Tanssien jälkeen räpsittiin lisää kuvia ja hallilla alkoi hirveä sähellys, kun tytöt, pojat, kengät, solmiot, mekot, tuolit ja ihmiset vaihtoivat paikkaa. Halasin tiukasti kaikkia, jotka olivat mua tulleet katsomaan, keräsin kamani (joista ison osan äiti vei kotiin) ja lähdin kavereiden kanssa katsomaan Disneyn Moana -leffan... ja kyllä, me mentiin täydessä tällingissä, kerättiin ilosia ja hämmentyneitä katseita eikä olisi voinut olla parempi päivän päätös.

Kaksi ylempää kuvaa © Ilmar Grünthal, kolmas kuva © Isabella Ritala

Pääsin nukkumaan vasta joskus ennen yö kahta ja jatkot pidettiin lauantaina Suomenlinnassa, joten univelkaa hieman syntyi näiltä päiviltä. Olin kuitenkin tajuttoman onnellinen kaikesta. Kampaus pysyi läpi viikonlopun ja riisuin pinnit ja harjasin lakat vasta sunnuntaina. Kuvia tuli kymmenestä eri suunnasta enkä ole vieläkään varma, olenko nähnyt ja käynyt läpi kaikkia. Mielettömiä, ihania muistoja ja kaikki tuntuu jälkeenpäin ihan unelta!

Katsoin juuri Disneyn Cinderellan (2015) uudestaan ja samaistuminen Ellaan oli pilvissä. Sain muuttua tavallisesta tytöstä sellaiseksi prinsessaksi, josta juuri nuo Disney -elokuvat ovat mulle vuosi toisensa jälkeen kertoneet. 

Toivottavasti tämä postaus oli teille mieliksi ja kiitos Wanhat 2017!

2/19/2017

WANHAT 2017

Perjantai oli yksi elämäni ihanimmista, onnellisimmista ja upeimmista päivistä. Wanhojen tanssit 2017, joita odotin pienen ikuisuuden. Koko viikonloppu on ollut yhtä kuplivaa onnea. Ihan kuin unta. Sain olla prinsessa. Tanssin tunteja. Palatsia ei ollut vaan oli Kattilahalli, mutta se oli tarpeeksi. Meitä oli yli 200 tanssijaa ja mieletön pukuloisto oli ihan kuin jostain hovista. Tunsin itseni kauniimmaksi kuin ikinä.  Illalla löysin itseni pohtimasta, että miksi parhaimmat päivät menee silmänräpäyksessä, kun istuin kotirappusilla rättiväsyneenä kampaus yhä kohdillaan ja jalat särkien. Nyt kampaus on purettu, jalat hierottu ja prinsessapäivästä muistuttaa enää vain  tuo sininen unelma, joka kimaltelee yksinäisenä vaatekaapin ovessa. Se roikkuu siinä varmaan aika pitkään. Jotta voin vain ihailla.

Kirjoittelen ensi viikolla Wanhoista vähän lisää. Laitoin kuitenkin YouTubeen jo aiheesta fiilistelyvideon!

2/15/2017

2017 bucket list


Vaikka vuoden vaihdoksesta onkin jo puolitoista kuukautta, niin pakko kirjoittaa tänne mun tämän vuoden tavoitteita bucket list -muodossa. Joidenkin juttujen kannalta olen jo valmis tai jo vähintään aloittanut ja hyvällä mallilla, mutta tässä on yhä yli 10 kuukautta tätä uutta vuotta jäljellä! En siis ole aivan myöhässäkää, vai mitä? Toivottavasti sun 2017 on alkanut hyvin ja jos yhä tarvitset inspiraatiota uuteen vuoteen niin tässä mun bucket list 2017!

Katso 52 uutta elokuvaa: Tämä sama tavoite mulla oli jo viime vuonna ja pidin ihan hirmuisesti sen toteuttamisesta! Tulee katsottua paljon enemmän uusia elokuvia, jota en ole aikaisemmin nähnyt, kun pitää listaa ja on tavoitemäärä mihin pyrkiä. Vuodessa on 52 viikkoa ja sen takia juuri luku 52.
Muuta omaa ulkonäköä: Eihän kukaan näytä samalta ikuisesti, mutta musta tuntuu, että olen näyttänyt ihan samalta tosi kauan. Silmälaseille, otsahiuksille ja hiuksille ylipäätään teen tänä vuonna jotakin.
Tanssi Wanhojen tanssit: toisen lukiovuoteni tähtihetki on jo ylihuomenna eli tämän voi pian ruksittaa yli!
Liity Vegaanihaasteeseen: tämän jutun kerroin jo tämän vuoden ensimmäisessä videossani YouTuben puoelella ja kuten sanoin edellisessä postauksessani, olin mukana Vegaanihaasteessa tammikuun ajan. Yllätyksellisesti jäinkin sitten tälle tielle ja jäin vegaaniksi eli kuukauden Vegaanihaaste tulikin jäädäkseen.
Käy hierojalla: mä olen tosi aktiivinen ja aina menossa, ja terveys saattaa oikeasti olla mun ensimmäinen prioriteetti omassa elämässäni. Treenaan paljon ja syön terveellisesti sekä yritän nukkua tarpeeksi, mutta kehonhuolto usein unohtuu ja jää. Olen tänä vuonna käynyt jo kolme kertaa kiropraktikolla hoitamassa virheasentoja ja heikkouksia lonkkien alueilla, mutta haluan käydä oikeasti hierojalla tänä vuonna! Pääasiassa haluan päästä hieromaan jalat vielä tämän kevään aikana.
Juokse puolimaraton: kuulostaa ehkä ihan hullulta, mutta mä olen tästä tosi innoissani! Juoksin viime vuonna Naisten Kympin ja nälkä kasvaa syödessä. Tähtään kesäkuun Helsinki Half-Marathonille.
Osta liput ja mene festareille: olen jo muutamat vuodet katsonut sivusta, kun kaverit ovat käyneet festareilla enkä suostu enää jäämään sivuun! Olen säästänyt jo viime vuoden kesästä rahaa festarilippuihin ja mulla onkin niitä varten hyvät rahat säilössä. Kesällä mua odottaakin Ruisrock!
Tee jokin iso hyvä teko: olisi ihanaa vaikka leikata hiuksia niin, että niistä saisi peruukin jollekkin sitä tarvitsevalle.
Laadi toimivat aamu- ja iltarutiinit: mulle olisi ihan mielettömän tärkeää kehitellä etenkin hyvät iltarutiinit! Aamurutiinit sain jo vuoden alussa toimimaan, mutta aina stressin keskellä luistan nukkumaanmenoajoista... ja ne kostautuu myöhemmin. Tietty iltarutiini voisi auttaa mua pysymään ruodussa.
Ala suorittamaan ajokorttia: yksi koko vuoden isoimmista jutuista! Ihan mielettömän hullua, että mä voin pian alkaa jo ajamaan itselleni korttia. Olen suunnitellut aloittavani ajotunnit kesällä.
Täytä ne suuret 18: tämä tulee vaikken sitä haluaisi. Syksyllä täytän ne ainiaisesti ylistetyt 18!
Selviydy syksyn yo-kokeista: tiedän, että mulla ei ole nyt syksyllä mitään hätää kirjoitusten kanssa, mutta onhan se jännää. Kirjoitan englannin ja terveystiedon, jotka ovat olleet mulle molemmat hyvin sujuneita aineita. Eka osio mun kirjoitusurakkaa, jota tavallaan odotan myös innolla!

Muutamia omia tämän vuoden tavoitteita siis tässä. Minkälaisia juttuja te tavoittelette tänä vuonna?

2/11/2017

hei pitkästä aikaa


Mitä kauemmin olen pohtinut kirjoittamista, sitä kauemmaksi olen sitä lykännyt. Ihan turhaan ja tyhmistä syistä. Päätin antaa itselleni aikaa, kun joulukuussa postailin niin usein ja se itselle annettu aika vain no... Viikko vaihtui pian kahdeksi, sitten kolmeksi ja nyt tässä on lähes puolitoista kuukautta tämän ja edellisen postauksen välillä. Hirveästi on tapahtunut ja muuttunut, olen luvannut itselleni täksi vuodeksi paljon ja vaikka mitä on edessä ettekä te täällä blogin puolella tiedä näistä jutuista mitään. Menee varmaan hieman aikaa, että saan kaiken purettua tänne, sillä haluan myös pitää blogin ajantasalla mun jutuista, mutta saatte kuulla kyllä kaikesta.

Tammikuu oli yhtä härdelliä alusta loppuun ja ehdin käydä ihan pohjalla energiatason kanssa, ja vuoden ekat huippustressitkin ehdin jo kokea. On yritetty pysyä koulujuttujen päällä ja silti sosialisoida eri ihmisten kanssa. Mä olen saanut meidän vuosikurssilaisista uusia kavereitakin vaikka ollaan jo lähes puolitoista vuotta tässä opiskeltu yhdessä. Sain myös vanhan ystävän takaisin, kun Eve tuli Costa Ricasta vaihtovuodeltaan ja voi kuinka ihanaa on, että se tuli takaisin! Lähdin tammikuussa mukaan Vegaanihaasteseen (josta olisi ollut ihanaa kirjoitella teille enemmän!) ja jäin tälle tielle. Tämä tarkoittaa nyt siis sitä, että lakto-ovo-vegetaristista olen "vaihtunut vegaaniksi". Mä rakastan tätä ja vaikka on paljon juttuja, joita yhä kokeilla ja selittää ihmisille, jotka utelee ja kritisoi, niin mä olen tosi tyytyväinen näin. Kirjoittelen Vegaanihaasteesta lisää, jos teitä kiinnostaa, niin ihan omaan postaukseensa. Otin myös itseäni niskasta kiinni ja vihdoin raahasin itseni kiropraktikolle, jolle suuntaan taas tiistaina, ja mun keho voi todella paljon paremmin. Kallion lukion musikaali, jossa olen mukana, on hyvällä mallilla ja käytiin jo Savoy-teatterissa kattomassa tiloja, koska musikaali esitetään siellä ilmaiseksi huhtikuun vikalla viikolla. Tulkaa siis ihmeessä katsomaan! Balettitreenejä on useammin kuin tarpeeksi viikossa ja pakko sanoa, että niistäkin on hyvä fiilis. Odotan innolla meidän näytöstä toukokuussa.

Kaikkein jännittävimpänä juttuna on ensiviikon WANHOJEN TANSSIT! Mä en vain voi uskoa, että viikon päästä tanssit on tanssittu ja valmistaudun jatkoja varten. Olen ihan mielettömän innoissani ja Wanhoistakin saatte kyllä postauksen. En malta odottaa, että näette mun mekon! Se on niin hurjan ihana eikä yhtään liian prinsessa.

Kiitos kaikille teille siellä, että olette yhä täällä vaikka mä olenkin elänyt hiljaiseloa. Ootte huippuja!