12/21/2016

❄︎ KASVISSYÖJÄN joulumenu


Tämä joulu tulee olemaan ensimmäinen jouluni kasvissyöjänä ettekä tiedä, kuinka innoissani mä olenkaan! Olen suunnitellut omia jouluruokiani varmaan parisen kuukautta ja vaihtoehdot on saaneet mut ihan sekaisin. Nyt olen kuitenkin päättänyt mitä olisin kokkailemassa sekä leipomassa ja jaan ideani tänne. Monet resepteistä ovat vegaanisia tai muunnettavissa vegaanisiksi!


❄︎

Pähkinäpaistos
Niomi Smartin ohjeella

Bloggaaja ja youtuber Niomi Smart on ollut mulle suuri inspiraatio kasvissyönnissä sekä vegaaniudessa. Olen seurannut hänen videoitaan nyt suunnilleen vuoden ajan ja rakastan etenkin hänen What I Eat In A Day -videoitaan. Niomi on vegaani ja häneltä tuli kokkikirja syyskuun alussa, jota olen toivonut myös joululahjaksi. Viime joulun Niomi julkaisi YouTube -kanavalleen videon, jossa hän näytti mitä hän söi jouluna, joka saatetaan nähdä kasvissyöjille ja vegaaneille hankalana aikana ruuan suhteen. Mä en näe asiaa näin, mutta en ole koskaan esimerkiksi kinkusta tykännytkään, joten sen suhteen ei ole ongelmia. Videollaan Niomi näytti kuinka hän valmisti herkullisen näköisen nut roastin, josta innostuin kovasti ja tänä vuonna valmistan sellaisen aattopäivälliseksi.

Katso Niomin video ja super simppeli nut roast -ohje klikkaamalla tästä.

❄︎

Bataattilaatikko ja rapea crumble
Rosanna Pansinon ohjeella

Suosikkiruokani joulupöydässä jo pienestä on ollut imelletty perunalaatikko. Sitä hankitaan varmasti tänäkin vuonna (ja syön sitä koomaan asti), mutta haluan myös valmistaa laatikon lempparistani eli bataatista. Rakastan bataattia ja kokkaan sitä aika usein. Kiitospäivän aikaan marraskuun lopussa  YouTuber ja kokki Rosanna Pansino laittoi kanavalleen videon, jossa yksi ohjeista oli bataattilaatikko, jonka päälle hän teki pähkinöistä rapean crumble -päällysteen. Voi että kuinka hyvältä se videolla näytti! Tiesin oitis, että se tulee meille joulupöytään.

Rosannan ohjeen voi katsoa hänen blogistaan klikaamalla tästä.

❄︎

Paahdetut vihannekset

Meille tulee Kotivinkki -lehti ja siinä oli paahdetuista vihanneksista juttua. Näin myöhemmin netissä videon, jossa paahdettiin juuresten kanssa myös ruusukaalia (jouluklassikko!) ja mietin yhdistäväni nämä reseptit. Tähän minulla ei ole mitään tiettyä reseptiä. Juureksia ja erilaisia vihanneksia vaan pellille, hieman oliiviöljyä päälle ja uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia veikkaisin. Kyllä niistä näkee, kun ne valmiita ovat! Itse ajattelin paahtaa ruusukaalia, perunaa, kastanjoita, ehkä kurpitsaa, munakoisoa, porkkanaa... Vaihtoehtoja riittää yllinkyllin!

❄︎

Kikhernesalaatti
Jamie Oliverin ohjeella

Raskaiden jouluruokien keskelle on kiva tehdä erilaisia kylmiä ja lämpimiä salaatteja. Itse rakastan salaatteja ja tykkään tehdä ja kokeilla paljon kaikkea erilaista. Tällä hetkellä olen super innoissani kikherneistä, kuskuksesta ja kvinoasta vaikka nekin ovat päiviini kuuluneet jo pidemmän aikaan. Niistä saa hirmu kivoja salaatteja! Löysin Jamie Oliverin nettisivuilta kiinnostavan näköisen ohjeen kikhernesalaattiin ja tätä kaavailen salaattivaihtoehdoksi joulupöytään. Hieman erilainen vaihtoehto ja sisältää proteiinia, mutta simppeli ja helppo tehdä.

Jamie Oliverin reseptiin pääset klikkaamalla tästä.

❄︎

Piparkakkukylän kakku
Inspiraatio Pinterestistä

Leivoin viime vuonna puolukkapiirakan jouluaattona, mutta tänä vuonna olen ajatellut leipovani kunnon kakun jälkiruuaksi. En tykkää perus täytekakuista, mutta erilaiset porkkanakakut ja muut sen tyyliset ovat kyllä mun mieleeni! Löysin Pinterestistä/joltain leivontasivustolta ihanan idean, jossa kakun ympärille oli leivottu piparkakkutaikinasta pieniä taloja. Talot olivat vain simppeleitä pipareita, jotka oli leikattu talon muotoisiksi ja koristeltu sokerikuorrutteella suloisiksi kylätaloiksi. Kakun reuna ja sen sisältä näkyvä täyte jäisivät siis piparkakkukylän taakse piiloon. Kakun päällyksen voisi koristella vaikka piparkakkumuruilla tai pienillä hahmoilla. Itse kakun olen ajatellut leipovani joko luottoporkkanakakkuni ohjeella kaksikerroksiseksi tai sitten teen siitäkin piparkakkuisen... Tulisikohan siitä liian piparkakkuinen?

❄︎

Aattoon on enää kolme yötä! Onko teillä jo ruokasuunnitelmat hyvässä vauhdissa? Mitä joulupöytään tulee?

2 kommenttia:

  1. Jee ruokapostaus (terveisin ruokaintoilija)!! :D Mä väsäsin tänään jouluisia kikhernepyöryköitä joulupöytää varten (tai pääasiassa mulle ja siskolle ku ei syödä kinkkuu), mut muuten porukat hoitaa kokkaamisen ^^ Ei joulussa mun mielestä oo paljon muuta lihaisaa ku kinkku, koska ainaki meil on sen lisäks lähinnä niit perinteisiä laatikoita, rosollia, salaatteja ja sellasta. Kalaa toki on kans, mut kuitenki; aika kasvispainotteista toi on jo valmiiks ^^

    Ihanaa joulunodotusta sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mahtavaa! Ruokaintoilijaryhmä on iskussa! Kikhernepyörykät kuullostaa tosi hyvältä. Laitan ne korvan taakse muistiin. Joulussa on onneksi tosi paljon (lähes kaikki) kasvisruokia, mutta jotkut jutut on pakko vähän varioida erilaisiksi. :-)

      Poista