2/17/2016

ELIITTI KALLIOKÄMPPÄ

Tämä viikko on ollut vuoristorataa ja normaalia lyhyempiä koulupäiviä, mutta silti täynnä tekemistä ja kiirettä ihan pieneen ahdistukseen ja stressiin asti. Olen silti ehtinyt tekemään ihania juttuja, näkemään ystäviä ja ihanan leffan (menkää katsomaan How To Be Single!!), ottamaan hyvän selfien keskellä yötä ja esimerkiksi tänään kokemaan erään parhaan ystäväni siskon täydellisen yksiökämpän Kalliossa aivan mun kouluni nurkilla.
Kun yksiö ei olekkaan keittiökomeron kokoinen loukku vaan tilava, kaunis, valoisa ja vieläpä Kalliossa, jossa asunnot on kalliita, niin eihän siinä muuta voi kuin ihmetellä ja ihastella ensimmäiset 15 minuuttia ennen kuin istuu pöydän ääreen syömään. Julun sisko lähti pariksi päiväksi Amsterdamiin, jolloin Julu hetkeksi meni asustamaan siskolle ja käytiin tänään Emmyn, Even ja mun voimin siellä kylässä. Viimeistä kertaa meidän "Ammattilaisporukalla" ennen kuin Eve pakenee Suomen kylmyyttä ja ruisleipää trooppiseen Costa Ricaan vuodeksi.
Koulujuttuja riittää loputtomuuksiin asti, mutta onneksi on abit ja kakkoset.
Loppuviikko (ennen hiihtolomaa, jolloin en hiihdä) menee penkkareita ja abien hulluttelua sekä kakkosten Wanhojen Tansseja seuratessa. Ja jos rehellisiä ollaan.. Ei herääminen aamuisin haittaa vaikka väsyttäisi, koska päivät on valoisia. Koulussakin jo ehdin tuntea auringon lämmön niskassa äikäntunnilla ja ei ole pimeää, kun lähden kotiin.

Mua hymyilyttää joka päivänä, vaikka olisi kiire ja stressi. Ajattelen vain, että kyllä mä jaksan. Ja jaksankin.

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus, sai hyvälle mielelle :) Kämppä vaikuttaa ton yhden kuvan perusteella aika kivalta, vaikken kokonaisuutta näekään. Mut kivasti sisustetuissa asunnoissa on kiva vierailla, saa itekin inspistä ja mieli lepää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista! Hehe, olisi pitänyt varmaan kuvailla siellä enemmän, jotta olisin voinut teille näyttää.. No, ens kerralla sitten! :-)

      Poista