2/11/2016

THE BEST CARROT CAKE

Kiitos porkkanakakun leipomisideasta naamakirjaan, FB Kokit ryhmälle! Paras päätökseni vähään aikaan! Kyseisessä ryhmässä näen joka päivä ihania kuvia leipomuksista ja herkullisista annoksista, porukka on tosi mukavaa ja inspiraationi leipomiseen on taas level 100.
Pari viikkoa sitten kaikki leipoivat toistensa innoittamina porkkanakakkuja ja -piirakoita. Porkkanakakku on mun all-time-favorite kakkuni ja tajusin, etten ollut koskaan leiponut sellaista. Koska mulla eilen aikaa tämä pieni must-do toteuttaa, niin hillittömän YouTube maratonin tai läksyjen sijaan lähdin leipomaan. Ja sain taiottua jauhoista, voista ja sokerista parhaan porkkanakakun, jota koskaan olen maistanut. Kakusta oli mehevä, tuorejuustokuorrutteesta juuri sopivan paksu ja kauniin kiiltävä. Siitä ei ainoastaan tullut kaunis! Meidän kotona kaikille maistui paremmin kuin hyvin. Mun isäni, joka harvoin kehuu ruokia, oli aivan myyty ja analysoi kakun kaikki osaset ja kehui moneen kertaan. Isältä kehut ovat harvinaisia, joten oletan, että onnistuin tässä kakussa oikeasti.

Torstai on toivoa täynnä, kun saa palan kakkua ja kaakaomukin kylmiä käsiä lämmittämään! ❤︎
PS. Reseptiä pyydettiin ja se löytyy tästä alta! Olkaa hyvät ja kertokaa, jos kokeilette!

4 kommenttia: