8/09/2016

HELPPO VEGAANINEN LINSSIPATA

Niomi Smart uusimmalla What I Eat In a Day -videollaan näytti helpon ohjeen erittäin herkullisen näköiseen intialaistyyliseen linssi dal ruokaan. Inspiroiduin tästä reseptistä oitis ja kaivoin päivällistä tehdessä tomaattikastikkeet ja punaiset linssit kaapista. Tein Niomin ohjeesta oman versioni ja jaan sen nyt teille!

Tarvitset..

1rkl kookosöljyä
n. 2dl linssejä
285g kikherneitä (GoGreen)
500g tomaattimurskaa
3 keitettyä perunaa
purjoa
valkosipulia
mausteita (minä käytin: juustokuminaa, chiliä ja mustapippuria)
kourallisen tuorepinaattia
n. 1dl vettä

1. Laita linssit likoamaan lämpimään veteen mieluiten noin 2 tunniksi, mutta myös lyhyempi aika riittää.
2. Kuumenna pannu ja laita pannulle ruokalusikallinen kookosöljyä. Laita öljyn kanssa pannulle valitsemasi mausteet. Itse laitoin ihan vain fiiliksen ja oman maun mukaan chiliä, juustokuminaa ja mustapippuria sekä ripauksen suolaa.
3. Anna mausteiden "porista" hetken öljyn kanssa ja lisää sitten pilkotut purjorenkaat sekaan. Leikkaa keitetyt perunat kuutioiksi. Huuhtele kikherneet siivilässä vedellä. Lisää perunat ja kikherneet pannulle.
4. Kun mausteet ovat tarttuneet pannulla paistuviin aineksiin ja purjo on hieman pehmennyt, lisää pannulle kaikki tomaattimurska, lionneet linssit ja haluamasi määrä valkosipulin kynsiä. Täytä tomaattimurskapurkkia vedellä ja kaada vesi pannulle. Anna linssipadan hautua 10-20 minuuttia, kunnes se on sakeutunut.

Nautin tätä herkkua kipollisen (tai pari..) ja päälle lisäsin muussattua avokadoa ja hieman juustoa. Niomi koristeli omansa yksinkertaisesti tuoreella korianterilla, joten vaihtoehtoja riittää! Mielikuvitus on rajana. Nauttikaa vain!

"Tähteet" laitoin rasiassa jääkaappiin myöhempää varten. Helppo ruoka kiireessä! Kertokaa kommenteissa, jos kokeilitte!

2 kommenttia:

  1. Oi namm näyttää (ja kuulostaa) niin hyvältä! Tää tosin ei oo mikään arkipäivän pikaruoka noiden linssien takia :D Mut vois kokeilla joku viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tämä on oikeasti tosi herkkua! Jos linssit laittaa likoamaan esimerkiksi edellisenä iltana tai aamulla ennen kuin lähtee kouluun tai töihin niin ei oikeastaan tarvitsisi muuta tehdä kuin heittää ainekset sekaisin pannulle.. Perunatkin voi keittää edellisenä päivänä. ;-) Mutta sopii loistavasti mihin päivään vain oli viikonloppu tai arkinen maanantai!

      Poista