4/05/2016

A LOT GOING ON

                Kalenterissa on joka päivälle jotain ja mä en edes tiedä mistä aloittaa.
Koulu: koeviikko on jälleen täällä, koko ajan pitäisi olla jotakin pänttäämässä ja kaikki tämän jakson asiat pitäisi saada poikki ja pinoon. Viimeiset pari viikkoa ovat koulunosalta olleet sellaista asioiden valmiiksi saamista. Tavallaan ihanaa, kun pääsee tästä jaksosta eroon ja uuden kimppuun (ja viimeisen!), mutta tämä jakson loppu on aina ihan kauheeta säätämistä. Tunneilla on käyty viimeisiä juttuja läpi ja mä olen tehnyt loppuun kaikki viimeiset englannin itsenäisenkurssin tehtävät ja palautellut tuota ja tätä.. Nyt koeviikko on äikän novellianalyysin kautta polkaistu käyntiin ja huomenna on edessä eka koe. Psykologia. Oon hyvin jaksanut lukea, ollut tosi motivoitunutkin ja uskon, että koe menee kyllä ihan hyvin. Perjantaina mua odottaa ruotsi, ensi maanantaina englanti ja viikon päästä filosofia, josta en ole kamalan innoissani. Oon päättänyt mennä kokeen kerrallaan ja yritän olla turhaa stressaamatta. Eilisen vapaapäivän kunniaksi leivoin mun lemppari "terveyskeksejä" ja katsoin taas TFIOSin ennen kuin luin psykaa..
Harrastukset: Tällä hetkellä ykkösjuttu on Svenska Teaternin kanssa toteutettava yhteisöteatteriprojekti, jossa olen mukana. Aikuiset naiset ja Petri -ryhmän kanssa tehdään 15 minuutin vastateosta Akse Pettersonin ohjaamaan Titanic -esitykseen, joka pyörii nyt Svenskanilla. Tämä on sellainen kuukauden spurtti, jonka käsikset saatiin viime torstaina ja esitys Svenska Teaternilla on 10 päivän päästä!! Mä olen tosi innoissani, mutta pakko sanoa, että nämä treenit on olleet kyllä tosi intensiivistä tavaraa.. Mulla on ollut parina viikonloppuna 5h treenejä sekä lauantaina että sunnuntaina, ja arkena olen jonain iltana kuudesta sinne 21:30 asti treeneissä.

Koulun ja teatteritreenejen välissä kiiruhdan toki balettitreeneihin. Oon juossut lenkkejä niin, että oon saanut 20 kilometriä täyteen viikossa ja Blogilatesiakin olen joko sitten aamulla noussut tekemään ennen koulua tai sitten yrittänyt jotain vähäistä tehdä, kun olen päässyt koulusta ja kaikenmaailman treeneistä. Kaikki projektit ja treenit ovat edenneet tosi hyvin ja mulla on ollut kivaa, mutta kyllä ne väsyttääkin.. Onneksi tosta Svenskanin projektista olen myös saanut tosi paljon uutta energiaa. Treeneissä ollaan käytetty paljon kaikkia meditaatiojuttuja hyväksi ja siksi oonkin tosi paljon kokeillut kaikkia omia meditaatiojuttuja kotona tätä stressiä lievittämään.
Miten noin muuten? Väsyttää. Ihan älyttömästi. Oon aivan uupunut ollut pääsiäisen loppumisesta asti ja vaikka siitä on vain about viikko.. Mä olen tosi poikki. Stressaaminen saa mut tällaiseksi. Viime viikolla nukuin joka yö liian vähän, stressasin lähes jokaisena päivänä jostakin ja juoksin koko ajan johonkin. Treeneihin, kouluun, kotiin hetkeksi ja taas eteenpäin.. Sain onneksi valmiiksi juttuja, joita piti saada tehtyä. Oli helpottavaa päästä eroon teatterin 2. kurssin kohtausesityskestä, joka meni järkky hienosti ja nyt sitä ei tarvitse miettiä. Oon treenannut tosi ahkerasti ja paljon, tuntenut onnistuvani, saanut sitä kautta fyysisesti sisälle pakkautunutta energiaa kulumaan. En siis ole epäonnellinen vaan vain väsynyt ja turhautunut. Kyllä tämä tästä. Onneksi oloa helpottaa ulkona paistava aurinko ja Zoellan vanhat vlogit, joita hehkutan varmaan joka postauksessa, mutta ne saa mut rentoutumaan.

Youtube -kanavallekkin olen ajoissa saanut videoita. Postaan sinne videon joka sunnuntai, paitsi nyt pari päivää sitten ei videtoa kaikkien kiireiden takia tullut.. Se on kyllä tulossa lähipäivinä, älkää huoliko! Oon suunnitellut monia kivoja videoita tälle keväälle. Jos teille tulee ideoita videoista, joita haluaisitte nähdä, kertokaa vinkit kommenteissa! Etkö ole vielä viraillut mun kanavalla? Niin Youtubesta kuin Instagramista mut löytää nimellä vilmabrownie.

Muistakaa ihanaiset nukkua tarpeeksi! Viikonloppuna huomasin, että monet ongelmat selviää vain sillä, että menee nukkumaan ajoissa ja antaa itselleen aikaa rentoutua. On super tärkeetä välillä vain hengittää. Kunnon unien jälkeen pää on hieman selvempi ajatusten sekamyllerryksestä. Älkääkä turhaan stressatko! Eletään päivä kerrallaan! ❀

6 kommenttia:

  1. ite ko olen amiksessa ni en ihan pysty samaistumaan näihin koeviikkoihin ja siihen pänttäyksen määrään :D vaikkakin tuota olen varma että ite en olis jaksanut lukiossa lukea yhtään sen enempää kuin mitä yläasteella..

    Ei mutta, näitä sun postauksia on ihan superkiva lukea aina ja nää on niin kivaa luettavaa!! Also, stressaaminen asioista on ihan hirveetä.. Eiköhän tää tästä, pikkuhiljaa &onnea koeviikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tämä lukemisen määrä kyllä väsyttää (terveisin: mulla on ruotsin kirja nenän alla ja vastailen teidän kommentteihin täällä..), mutta onneksi ei tämä (vielä) mitään yliopistotasoa ole. Tuntuu, että usein ihmiset myös vähän liioittelee kuinka paljon luettavaa on vaikka siis juu.. Onhan tätä paljon, mutta kyllä tästä selvitään!

      Aivan mielettömän ihana kuulla! Piristää mun päivää ihan hirmuisesti! Kiitos paljon kannustuksista ja tsemppiä sullekkin viimeisiin koulurutistuksiin ennen kesää! ❤︎

      Poista
  2. mitäs nää sun lemppari terveyskeksit pitää sisällään? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaurahiutaleita, hunajaa, kookosöljyä.. Voisin pikaisen postauksen (tai vaikka videonkin) tässä lähiaikoina pyöräyttää niin saat tietää hieman yksityiskohtaisemmin ohjeet, mutta siis selvästi parempia aineksia kuin ne mitä leivotaan vehnäjauhoista ja voista. :-)

      Poista
  3. Täällä toinen joka yrittää selvitä väsymyksen ja stressin kanssa jotenkin! Tsemppiä paljon <3


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten meitä on kaksi. Tsemiä ja jaksamista sullekkin! Kiitos piristävästä kommentista! ❤︎

      Kurkkailen sun blogiin.

      Poista