4/07/2016

50 PÄIVÄÄ NAISTEN KYMPPIIN

Kun ilmoitin äitini kanssa minut Naisten Kymppiin, päiviä oli yli 100 Naisten Kympin nettisivujen päivälaskurissa. Silloin ulkona oli pirusti pakkasta ja juokseminen ei tullut noilla jäisillä teillä kysymykseenkään. Koko Kymppi tuntui ihan absurdilta ajatukselta. Nyt ääni on kellossa aivan eri: maaliskuun alusta on treenattu, Kymppiin päiviä on 50 jäljellä ja mulla on tavoite, jota kohti kirjaimellisesti juoksen. Olen innoissani ja tosi inspiroitunut juoksemisesta.

Virallisesti alle 18-vuotiaana juoksen oikeastaan Tyttöjen Kympin. Se on kuitenkin aivan sama asia kuin Naisten Kymppi. Hinta on eri, mutta sisältö on sama. En ole osallistunut tapahtumaan aikaisemmin vaikka idea on poltellut unelmanomaisesti mielessä varmaan parisen vuotta. Tänä vuonna tapahtuma on kaksipäiväinen ja itse 10 kilometrin lenkin lisäksi toisena päivänä on kaikkea muuta mukavaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää ohjelmaa, josta mä olen tosi innoissani. Osallistun myös ilmaisiin juoksutreeneihin ennen Kymppiä, joista olen tosi innoissani. Juokseminen on aina vain ollut juttu, jota teen itsekseni. Olisi kiva saada kuulla vinkkejä ja ohjeita lenkkipoluille.

Aloitin juoksemisen taas maaliskuun alussa. Juoksen viikottain vähintään 20 kilometriä, jotta saan tämän vuoden tavoitteen eli 1000 kilometriä täyteen. Lenkit ovat yleensä sellaista 5 kilometriä kerrallaan (en pysähdy/lepää) ja tällä hetkellä tohon matkaan menee puoli tuntia. Piakkoin pitäisi alkaa matkaa kasvattamaan ja toki silloin aikaakin menee enemmän, joten varmaan nuo pidemmät lenkit osuvat viikonlopuille. Juoksemisen lisäksi teen kotona vielä lihaskuntoa Blogilatesin YouTube -kanavalta ja lähestyvät balettinäytöskin pitää mut kiireisenä. Treeniä siis kerääntyy viikossa monia tunteja ja siksi täytyy muistaa myös levätä sekä kiireen keskellä syödä kunnolla.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että menen juoksemaan yksin vaikka aluksi oli ideana mennä Julun kanssa. Mutkia tulee aina matkaan, mutta onneksi mä nautin juoksemisesta niin yksin kuin yhdessä jonkun kanssa. Viime vuonna en olisi missään nimessä halunnut juosta yksin. Nyt huomaan, että mulla on luottamusta itteeni enemmän ja usko siihen, että hyvin mä pärjään. Innostus ja motivaatio ovat tosi vahvat ja unelmoin Kymppiä varten (ja to be honest muutenkin..) uusista Niken juoksulenkkareista, koska molemmat mun vanhoista alkaa painua jo kasaan. Juokseminen on se juttu, jonka avulla pakenen hetkeksi kaikkia murheita ja huolia, koska hyvä musiikki ja teitä takovat jalat vievät mut pois kotoa. Iltaisin katuvalot valaisevat maisemaa niin kauniisti ja päivällä aurinko paistaa niin pirteästi, että on vaikea olla lähtemättä lenkille. Toivottavasti tämä inspiraatio ja nämä positiiviset fiilikset säilyy vielä pitkään. ❤︎

Onko täällä muita Kymppiin osallistujia? Löytyykö vanhoja konkareita?

4 kommenttia:

  1. Ootko kirjoittanut postausta sun balettiharrastuksesta? Olis tosi kiva lukea millaista se on! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! En olekkaan koskaan kirjoittanut mitään perinpohjaista ja isompaa baletista, tai oikeastaan mistään mun harrastuksesta. :-) Otan tämän idena korvan taakse ja katson, jos saisin tässä keväällä jotain siitä kirjoitettua. Kiitos kommentista ja postaustoiveesta!

      Poista
  2. Olisi kiva itsekin joskus tulevaisuudessa osallistua :) Uudet lenkkarit nostaa kyllä motivaatiota huimasti!


    ♥ Vilhelmiina Lyydia
    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna vaan mukaan! ❤︎ Uudet treenivaatteet ylipäätään on ihan huippu motivaattori!

      Poista