4/19/2017

aika paljon meneillään



Kynttilävinkkien, reseptien ja muiden postausten taakse kätkeytyy aika paljon kaikkea tällä hetkellä. Ihan hirveästi on käynnissä ja tuntuu, etten ehdi pysähtyä. Herätykset on aikaisia ja päivät pitkiä. Kysytte ehkä, että miksi? Mikä nyt on niin suurta? No... Ykkösenä Kallion lukion musikaali ja sen perässä deadlineja, treenejä ja abivuoden suunnittelua. Eli on jälleen aika pienelle fiilispostaukselle.

En ihan älyttömästi ole mun koulun musikaalista puhunut, koska itselle se on ollut niin itsestäänselvyys. Mulla on viime lokakuusta asti ollut vähintään 6 tuntia musikaalitreenejä viikossa ja näin keväällä treenien määrä on vain kasvanut. Jo ensi viikolla (jep, niinkin pian) meillä on esitykset ja saadaan proggis päätökseen. Ihan älytöntä! Työtä on kuitenkin yhä paljon, mutta me ollaan hirmu hyvässä vauhdissa ja ensi viikon esityksistä tulee huippuja! Päästiin Ilta Sanomiinkin, kun eräs toimittaja oli kuvaajansa kanssa tekemässä juttua meistä yhdissä treeneissä. Jos kiinnostaa tulla katsomaan, mistä on kyse niin kurkatkaa Lento -musikaalin Facebook -sivulle.

Musikaali on just nyt päälimmäisin juttu, mutta on tässä muutakin. Läksyjä on muistakin aineista kuin teatterista, balettiesitys siintää kuukauden päässä, opo hoputtaa miettimään abivuotta, iltaisin kaikki kiireet pyörivät päässä ja unen tuleminen kestää sekä kaiken kiireen keskellä elämä tuntuu vähän leviävän käsiin. Mä olen silti tosi iloinen ja positiivisella fiiliksellä. Aurinko ja sen valo piristää ihmeesti, ja Disneyn näytelty Kaunotar ja Hirviö oli aivan ihanaa katsottavaa. Rakastuin täysin ja sain siitä niin paljon jotakin, mikä saa mut taas menemään eteenpäin. Myös pääsiäispupun tuomat vegaaniset suklaat (kiitos äiti ja isi!) saivat niin suun kuin masunkin hymyilemään.

Kiirettä pitää, mutta jo viikon päästä alkaa tämä härdelli jo helpottamaan. Sitten onkin jo toukokuu!

1 kommentti: