12/22/2014

Christmas Wishes

Christmas Wishes

Christmas Wishes by vilmabrownie

Joulu on ihan hyppysissä ja siksi mäkin innostuin esittelemään joululahjatoiveitani teille. Rakastan joulua lähes yli kaiken. Toivelistan lahjoista rustaan heti Halloweenin jälkeen marraskuun alussa eli tontun ovat ehtineet tarkkailla sitä jo parisen kuuakutta vaikka sen vasta nyt näin joulun alla teille hulluissa jouluviboissa esittelen. En todellakaan odota saavani kaikkea toivomaani, mutta musta on tärkeää, että saa toivoa! Se on oikeasti tärkeää ja ihanaa. Jouluna oudotkin toiveet tuntuu toteutuvan. Onneks toivominen ja haluaminen on ilmaista. Parasta on se, kun jos niitä paketteja saa ja availee voi vain arvailla mitä sitä sieltä paljastuukaan. :-) On hauska myös tajuta kuinka lahjatoiveet muuttuu vuosien myötä! Mulla äiti ainakin säästelee lähes kaikki toivelistat vuosilukuineen ja niitä on hauska vertailla myöhemmin. Mun joulutoiveet kollaasiksi teille kasasin Polyvoren avulla, kiitos Sennin vinkkauksen!

❤  Polaroid -kamera: Kun Eve hankki sen polaroidin niin aattelin, että se on niin ihana ja söpö, että varmasti on pakko hankkia oma jossakin vaiheessa. Mun polaroidkuume kasvoi entisestään, kun Taylorin uudessa albumissa 1989 oli tosi paljon polaroidviboja ja jotenkin koko ton polaroid -kameran idea on niin ihana. Se, että saa sen juuri otetun kuvan käteen heti ois ihan erilaista kuin sen, että näät sen järkkärin näytöltä. #vintage
❤ Muumi muki ja -kulho: Mä olen oikeasti Muumi -fani. Sarja on ihana, kirjat on ihania ja kaikki tää ympärillä pyörivä Muumi -krääsä. Varsinkin nuo astiat on niin koukuttavan söpöjä, että mun on ihan pakko saada edes jonkinlainen sellainen. Tuo Mymmeli -muki ja kulho ois se mun lemppari. Mukin kaverina vihree tee ois ihanaa ja sekin lukee mun listassa.
❤ Finnkinon leffalippuja: Leffassa käyminen on ihan parasta, mutta mulla on harvoin rahaa siihen. Leffaliput saattaa maksaa milloin mitäkin ja hankittavaa on muutenkin paljon aina niin nää Finnkinon lahjaleffaliput on pelastanut mut varmaan kolmena peräkkäisenä jouluna. Tää on parasta ja niin tarpeellista suurena Finnkinon ystävänä.
❤ Fjällräven Kånken -reppu: Tässä on jo kolmas joulu, kun toivon tätä reppua. Muistan kun Emmy vaalenapunaisen Kånkeninsa sai, kun se pääsi ripiltä ja sen jälkeen noi reput mun näköpiirissä ovat vaan lisääntyneet. Mulla ei ole yhtään hyvää reppua ja tarttisin semmosen tosi paljon. Tossa ois tilaa, se ois yksinkertanen ja merkki on tosi hyvä. Tumman punanen "kettureppu" ois ihan unelma vaikka eihän tolla värillä oikeastaan ole väliä. 
❤ Taylor Swiftin joululevy: Tätäkin toivon jo useampaa kertaa. Mulla on lähes kaikki muut Taylorin levyt paitsi tämä, joka on täynnä Tayn covereita ihanista joululauluista. Kuuntelen näitä biisejä sitten usein YouTubesta, mutta haluaisin kyllä tuon levyn ihan omiin kätösiini tuollaisena. Tätä on vaan kuulemma vaikea löytää mistään kaupasta.. Joulupukki ei kuulemma/ilmeisesti ole hyvä tilaamaan netistä ja ainakin CDON.Com:issa tämän olen nähnyt.
❤ Lahjakortteja: Mikäs sen parempaa kuin saada lahjakortteja lempikauppoihin ja päästä sitten joulun jälkeisiin alennuksiin ostelemaan vaatteita ja muuta kivaa? Lahjakortit on tosi käteviä ja mulla on jopa jo lista niistä vaatteista ja jutuista, jota lähden aleista sitten hakemaan! Lahjakorttejen lisäksi toivon klassisesti myös rahaa, koska kesällä on tulossa yksi matka, jonne sitä tarvitsisin ja tästä matkasta saatte varmasti kuulla pian lisää.. ;-)
❤ Kirjoja: Kirjat on aina sitä parhautta. Ei ole ollut joulua 5 vuoteen, että en ois toivonu kirjoja. Tänä vuonna toivon Gayle Formanin If I Stay -kirjan juuri tuota osaa, mutta myös toista osaa. If I Stay:n olen jo lukenut jokin vuosi sitten, mutta olisi ihana saada se omaan hyllyyn uudestaan luettavaksi. Kolmantena kirja toiveena on Rick Riordanin House Of Hades näin Percy Jackson -fanina se on pakko saada ja lukea, koska edellinen kirja loppui niin järkyttävästi.
❤ Lush -tuotteitta: Parina viime vuonna THE BODYSHOP on ollut mun ykkös ihonhoito ja kosmetiikka kauppa, mutta tän vuoden aikana oon vain rakastunut Lushiin niin syvästi ja noi kaikki joulujutut on vieneet multa pikkusormen. Käsi tulee perässä, koska viakka en näitä joulujuttuja saisi lahjaksi niin mä menen kynsin ja hampain hakemaan joulun jälkeen. Toi Snow Fairy -suihkugeeli ja Baked Alaska -saippua on ihan ykkös toiveet. Tuo kultaisen paketin muotoinen kylpypommi on listalla vaikka meillä ei ammetta olekkaan. (Sniikkaan jollekkin kylpemään sitten..)
❤ Elokuvia: Lempparileffat omassa hyllyssä on vaan se juttu. Netflix on kätevä, mutta se, että leffat saa konkreettisesti omaksi on mulle tosi tärkeetä. Niiden klassikko ja mun suosikki Disney -leffojen lisäksi toivon mun tän vuoden lempparileffoja eli The Fault In Our Stars:ia ja If I Stay:ta.. Äiti haluaisi TFIOS:in ainaki nähdä!
❤ Tuoksukynttilöitä: Tänä syksynä oon taas tajunnut kuinka ihania kynttilät on.. Toivottavasti tunnelmallisten tuoksukynttilöiden kaverina saisin vielä listalla olevat piparminttukarkit ja joulusuklaat. Niiden kanssa ois ihana fiilistellä ja kattoa, kun ulkona sataa lunta. Ja onneks lunta tuli vihdoin tänne Etelä-Suomeenkin! Voi, sitä mä toivoin kaikista eniten.

Minkäslaisia joulutoiveita teiltä löytyy? Onko samoja, kun mun listassa? :-)

2 kommenttia:

  1. iteltäki löytys noita leffoja toivelistalta! :D ja sit tietenki rahaa mikä nyt on aina kätevää, varsinkin kun 90% mun käteisvarat menee tällä hetkellä kahviin :Dd..

    Hyvää joulua sinne suuntaan kuitenkin ^^!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mahtavaa! Luulis, että Pukille leffojen hankkiminenkin on helppoa. :-D Joo, kaikki kahvit ja teet imee kyllä rahaa tosi helpolla.. Toivottavasti saat toivomaas! Hyvää joulua sinulle myös! ♥

      Poista