3/25/2016

KOHTI KORKEUKSIA

Sydän hakkaa ja kipuan keltaisia otteita pitkin korkeammalle. Vyötäisillä puristavat valjaat. Jalkojen alla on metrejä matkaa. En uskalla katsoa alas. Pääsen seinän huippuun asti ja tajuan, että nyt pitäisi lähteä alas.. En ensin luota vaijeriin, mutta lopulta päästän irti seinästä ja vaijeri laskee minut turvallisesti alas. 
Huipun kiipeilykokemuksen jälkeen Salmisaaressa tajusin, että elämässä pitäisi useammin tuntua siltä, että voisi tippua jostakin alas. Kuullostaa nyt aika itsetuhoiselta, mutta tarkoitan sitä tunnetta, joka ainakin itselläni korkeuksissa syntyy. Kiivetässeni ensimmäistä kertaa 14 metrin korkeuteen sydän hakkasi rinnassa ja tuntui siltä, että oikeasti olin elossa. Adrenaliini virtasi. Olin maailman huipulla, itseni huipulla. Harvoin tuntuu siltä. Usein tuntuu, että painun syvemmälle kaikkeen. To-do lista on loputon ja oma fiilis itsestä ei ehkä ole se paras.. Nyt oli toisin. Hetken tunsin olevani korkeammalla kuin kukaan muu, pelotti ja kauhistutti, mutta olin niin innoissani fiiliksestä. Ylhäällä tärisin, koska pelkäsin, että vaijeri katkeaa. Päästin kuitenkin irti enkä kuollut.
Elämässä pitäisi useammin tehdä asioita, jotka pelottavat. Niiden avulla muistaa, miksi täällä ollaan.

4 kommenttia:

  1. Ihana tää postaus, täyttä asiaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit! Tuli tosi randomina fiilispostauksena ja pohdin olisiko pitänyt jättää pois, mutta oli kyllä niin hyvä olo, että oli pakko. Kiva, jos ilahdutti! ❤︎

      Poista
  2. Vitsi mäkin oon aina halunnut kokeilla seinäkiipeilyä! näyttää niin kivalta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kannattaa ihmeessä kokeilla, jos tulee sellanen mahdollisuus eteen! Oli ihan mielettömän hauskaa, jännää ja super tehokasta käsitreeniä! :-)

      Poista