9/29/2015

colors in autumn, so bright just before you lose it all

 Kesän vaihtumista syksyksi, koeviikkoa ja käsi kipeänä historian muistiinpanoista, kumpparikelejä, syksymallistoja vaatekaupoissa, akustista musiikkia Spotifyn chilleiltä soittolistoilta, koira jalkojen juuressa nukkumassa. Syksy on tullut ja mä en voisi olla enemmän innoissani. Rakastan tätä aikaa oli sitten mitä vain meneillään. Koeviikko mun osalta loppui jo perjantaina, kun sain viimeisen kokeen kirjoitettua (se oli vieläpä matikka) ja nyt viettelen kotona aikaa parin vapaapäivän merkeissä. Uusi jakso alkaa torstaina. Ihana saada vaihtelua lukujärjestykseen (aloin jo kyllästyä kunnolla menneeseen jaksoon..)! Koulu sujuu ihan hyvin ja kokeistakin kai läpi pääsin. Kallioon on joka aamu kiva mennä ja vaikka olisi ei niitä mieluisimpia aineita. Matikkakin jakso loppuun asti naurattaa, kun oli Isabella mun kanssa niitä hirviölaskuja ratkomassa. 

Mä olen niitä tyyppejä, jotka herää vapaapäivisinkin aikasin. Niin tein tänäänkin. Oon ehtinyt jo käydä vähän shoppailemassa, tehnyt itelleni aivan ihanaa ruokaa ja tosi syksyisen kaakaon, kattonut syksysiä YouTube -videoita ja säätämään vähän kaikkea. Zarasta löysin mielettömän pehmeän ja söpön flanellin ja melkein ekaa kertaa elämässäni vaan päätin, että nyt tämä lähtee mun mukaan ja ostin sen. Eikä ollu kyllä halvimmasta päästä (köhköh - kolmekymppiä). Joka kerta, kun teen tällaisia aamuisia kävelyitä Helsingin keskustassa niin mut valtaa hirveän onnellinen ja tyytyväinen tunne. Helsinki on tosi ihana kaupunki ja parhaimmillaan aamu(päivi)isin. Vaikka asiat ei olisi täydellisesti ja löytyy asioita joista huolehtia, joita miettiä niin kävely ja hengittäminen helpottaa vähän. Mun väsymykseen ja huonoon fiilikseen auttaa myös treenaaminen kotona, tee ihanan kirjan kera ja vaan istuskelu omalla sängyllä, kun Ryan Adamsin versio Taylorin viimesimmästä 1989 -albumista soi Spotifysta. Se lukion aloituksen järjetön uupumus on häipynyt jo pois.

Aina ei kuitenkaan ole hyvä päivä, mutta onneksi tänään  kuitenkin on. Toivottavasti teilläkin! ❤

2 kommenttia: