9/01/2014

Uusi alku ja uudet kujeet, jos niin voi sanoa.

vilma1
Joskus tulee se, että haluaa aloittaa alusta. Ei jaksa katsoa enää niitä samoja vanhoja sanoja ja kuvia, jotka kummittelevat koko ajan taustalla. Tai ei ehkä tunne niitä sanoja tai kuvia omikseen. Kasvaa niistä ulos. Näin kävi minullekkin ja siksi olen tässä; upouuden blogin ensi metreillä. Ja sen sanon, että olen ihan super innoissani. Edellisen blogini aloittamisesta on jo kolme ja puoli vuotta, kunnes kasvoin siitä ulos. Tämä on siis tavallaan aivan uutta minulle.

Minä olen Vilma. Kuten arvata saattaa kuvassa oleva tyttö, jolla on raybanin silmälasit ja vähintään korviin asti yltävä hymy, olen minä. Tavallinen, iloinen ja omalla tavallaan erilainen. Blogin nimi tulee syntymävuodestani. Synnyin syyskuussa 1999. Tämä on siis pian 15-vuotta täyttävän yhdeksäsluokkalaisen blogi. Asun Helsingissä ja olen asunut täällä aina, ihan aina, vaikka vietänkin paljon aikaani Espossa ja mökillä. Saman katon alla ja samojen seinien sisällä mun kanssani asuu mun vanhemmat, pikkuveli ja kaksi höpsöä kääpiösnautseria. Elämäni aikana olen ehtinyt kirjoittaa pari sataa blogitekstiä edelliseen blogiini, mutta nyt tämän syksyn alettu tajusin, että se ei ole mun blogi enää. Nyt on tämä.

Siitä, kun mä aloitin bloggaamisen on tosi kauan. En muista enää mitä ensimmäisissä postauksissa ihmiset kertoo! Mä en ole kuitenkaan samanlainen kuin muut niin voin aloittaa näin. Rakastan syksyä, huulipunia, joulua ja kissoja. Kissamukeja mä en voi vastustaa. Rakastan kirjoja, Taylor Swiftiä, tanssimista ja villasukkia, Netflixiä, hetkessä elämistä, auringonlaskuja, mustavalkoisia kuvia, mun omaa huonetta ja tuoksuvia käsirasvoja. Musta ihanaa on käydä kahviloissa ja kävellä pitkin Helsingin katuja, jos sataa ja on sateenvarjo ja jos ei ole kylmä. Kahviloissa mä kuitenkin harvoin käyn, koska koulun lisäksi mun arkeni täyttää harrastukset ja mulle rakkaat ihmiset. Ramppaan kolme kertaa viikossa balettisalilla, johdan tiistaisin pikkusia partiossa ja viikonloput omistan mun ystäville. Silloin kun saan hankittua itselleni omaa aikaa mä luen, teen cosplay -pukuja olkkarissa, kuuntelen Tayloria, kirjotan jotakin, katson Netflixistä tv-sarjoja tai Youtubesta kissavideoita, haaveilen, tanssin ja laulan tai soitan kitaraa ja joskus kaivaudun mun sänkyyn ja nukun päiväunet. Ja näin mä olen onnellinen. Ja kaikesta tästä mä kirjotan tänne. Mä kirjotan elämästä. ♥ 

4 kommenttia:

  1. voi että ihan sika kiva teksti jotenkin tosi sua :----)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos! Nyt tää koko homma tuntuu enemmän multa iteltäni. :-)

      Poista
  2. - Aivan ihana tää sun blogi! Niin rento kirjotustyyli, loistavat kuvat, ja toi banneri <3. Tossa kolme syytä liittyä lukijaksi :D. (kaenpesassa.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Apua, oon ihan sanaton, kiitos! :D Kurkistan sunkin blogiisi myös!

      Poista